Pahimpana aikana käytännössä makasin 2kk sängyssä, koska muuhun en pystynyt. Mieheni lähtiessä töihin jäin sänkyyn makaamaan, ja siinä makasin vielä silloinkin kun mieheni tuli takaisin kotiin. Vähän parempina päivinä saatoin tunniksi mennä syömään, mutta palasin sen jälkeen taas sänkyyn. En vain jaksanut tehdä mitään. En edes istua.
Lopulta sain tarpeekseni jatkuvasta pahasta olosta. En jaksanut enää luottaa Jumalaan, enkä uskonut että Jumala haluaisi minut parantaa. Kyllä minä uskoin että Jumala on olemassa, ja tiesin että Jeesuksen sovitustyön tähden pääsen taivaaseen. En vain enää voinut uskoa että Jumala minut tässä ajassa parantaisi. Tai vaikka parantaisikin, niin tiesin etten niissä tuskissa jaksaisi odottaa edes paria päivää. Tämän pahimman päivän koittaessa päätin tappaa itseni. En suunnitellut asiaa kauaa, vaan päätin toteuttaa sen heti. En kestäisi elää edes puolta tuntia. Nyt ajatellen onnekseni mieheni oli kotona ja makasi päälläni niin etten voinut toteuttaa aikeitani. Kerroin rehellisesti mitä olin menossa tekemään ja tästä syystä mieheni tiesi pitää minusta kiinni. Minulla ei ollut voimia työntää miestäni pois, joten itsemurha jäi vain haaveeksi.
Monet ihmiset rukoilivat puolestani, mistä olen kiitollinen. Jumala myös puhui meille monen eri henkilön kautta että parantumiseni käynnistyisi muutaman kuukauden sisällä. Enhän minä itse siihen uskonut, olinhan varma siitä että tapan itseni. Näin kuitenkin kävi. Mieheni oli "sattumalta" (Jumalan johdatuksesta) kotona kun meinasin itseni tappaa, ja sen kerran jälkeen jouduinkin pian sairaalahoitoon. Sinä aikana (reilu pari viikkoa) paranemiseni lähti käyntiin, aivan kuten Jumala oli ennalta ilmoittanut. Voisin sanoa tarkan päivämäärän ja muutaman tunnin sisään kellonajankin koska se tapahtui, mutta se ikävä kyllä paljastaisi läheisilleni kuka täällä kirjoittaa :) Tunsin kun sisältäni lähti jotakin pois, se tunne oli ihmeellinen ja silloin vain tiesin että nyt Jumala minut paransi. Jumala lupasi myös ennalta että paranemiseni on nopeaa. Ei se tapahtuisi sormia napsauttamalla, mutta kuitenkin nopeasti. Reilun puolen vuoden päästä siitä kun paranemiseni alkoi sain ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, ja vain vähän yli vuoden päästä parantumisen alusta (alle kuukauden yli vuosi) sain tietää pääseväni opiskelemaan.
Haluan rohkaista muita jatkamaan rukousta oman vaikean tilanteen puolesta, on se sitten samankaltainen mitä minun tilanteeni oli, tai vaikka olisi aivan jotain muutakin. Tiedän että sellaisissa tuskissa mitä minulla silloin oli ei itse jaksa rukoilla tai lukea raamattua, ja siksi toivon että läheiset jaksavat kantaa sairaan tai vaikeassa tilanteessa olevan ystävän tai perheenjäsenen puolesta rukouksia Jumalan puoleen. Jos sinun läheisesi kärsii, oli syy mikä tahansa, älä lopeta rukousta, vaikka vastausta ei heti tulisikaan. Jumalalla on oma aikataulunsa, mitä me ihmiset emme aina ymmärrä. Emme ainakaan sillä hetkellä kun rukoilemme ja anomme että vastaus tulisi heti, eikä se kuitenkaan tule.
Haluan vielä sanoa loppuun, että jos läheisesi kärsii masennuksesta, ahdistuksesta tai muusta vastaavasta älä syyllistä häntä jos hän ei jaksa rukoilla, lukea raamattua tai tehdä kotitöitä. Älä käske vain ottamaan itseä niskasta kiinni ja ryhdistäytymään. Jos masennus ja paha olo sillä lähtisi vain harva jos kukaan sitä sairastaisi. Masennus on vakava sairaus, jonka kuolleisuus on aivan liian suuri. Ohjaa mieluummin ystäväsi hoidon piiriin, ja muista häntä rukouksin.
Vaikka Jumala minut paransi, oli minun ihanasta psykoterapeutista sekä lääkkeistä apua toipumisessa. Älä häpeä hakea apua jos sitä koet tarvitsevasi. Jumala voi käyttää myös psykiatreja, lääkkeitä, psykologeja sekä psykoterapeutteja sinun parantamiseen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti