Itseni pahin vihollinen

Oon tällä viikolla pohdiskellut taas vähän syvemmin sairauttani sekä sen hoitoa. Niin lääkehoitoa kuin terapiaakin, mutta tässä tarkoitan nyt lähinnä terapiaa. Käyn siis tällä hetkellä psykoterapiassa. Psykologeista ja psykiatrisista sairaanhoitajista minulla on pelkästään huonoja kokemuksia. Ei ne tunnu välittävän. Toisin on psykoterapeuttien laita, tai ainakin niiden kahden kenen kanssa olen saanut käsitellä elämääni.

Terapeuteissa ei varmaankaan tällä hetkellä siis ole vikaa. Tai ainahan jotain kehitettävää varmasti on, mutta en nyt itsekkään osaa sanoa mitä se voisi olla. Tunnen kuitenkin että olen itse nyt itseni suurin vastustaja. Haluaisin käsitellä vakavia asioita, sellaisia mistä tulee tosi paha olo, mutta mitkä lopulta parantaa. Pelkään kuitenkin niistä asioista puhumista niin paljon, etten uskalla sanoa mitään. En tiedä pelkäänkö mitä terapeutti ajattelee minusta, vai sitä etten enää nousekkaan ylös jos taas romahdan. Kuitenkin minä pelkään, oli syy mikä tahansa.

Tällä viikolla kun olen asiaa miettinyt, niin olen huomannut että pelkästään kun yritän ajatella asioita, mieleni menee täysin lukkoon. En saa mistään kiinni, ja vaikka haluaisin puhua niin en voi koska en saa kiinni siitä mitä tunnen ja mitä haluan sanoa. Lisäksi minulla on kelan myöntämää terapia-aikaa enää alle vuosi jäljellä, joten ehkä pelkään sitäkin ettei me ehditä käsitellä asioita loppuun. On helpompi pitää tuska sisällään.

Nyt olen kuitenkin tähän mennessä parantunut niin paljon, että tiedän miltä tuntuu olla terve. Olen kokenut sen, melko lyhyen aikaa, hieman alle vuoden, mutta nyt sentään tiedän millaista se on. Tiedän että se on parempaa kuin sairastaminen. Ennen pelkäsin parantua koska en tiennyt millaista on olla terve, nyt en onneksi enää pelkää sitä. Yleensähän sitä sanotaan että kun pääsee johonkin makuun, esim rikkaus tai valta, ei siitä enää halua luopua vaan sitä halajaa loppuun saakka. Sama on paranemiseni kanssa. Olen saanut maistaa terveyttä ja nyt halajan sitä. En enää pelkää ajatusta että olisin terve, joten mikä minua estää? Miksei mieleni anna minun parantua?

Yritin tässä ennen kuin tulin kirjoittamaan tehdä töitä, muttei siitä tullut mitään, kun omat ajatukset painoivat niin paljon. Onneksi pystyn suurimman osan töistä tekemään kotona silloin kun itse haluan, niin kukaan ei tiedä jossen jonain päivänä pystykkään jotakin tekemään. Muut näkevät vasta lopputuloksen, ja tähän mennessä minuun ollaan oltu tyytyväisiä, joten en jaksa stressata siitä, etten taaskaan pysty tekemään töitä silloin kun olen suunnitellut. Vaikka onhan tämäkin työtä, ei liity varsinaisesti harjoittelujaksoon, vaikka onhan siellä kriteereissä myös omasta jaksamisesta huolehtiminen. Ehkä tämä kuuluu siihen kategoriaan, ja teen sittekin töitä.

Jutuissani ei varmasti ole paljoa järkeä. Tuntuu että ne poukkoilee aina todella paljon, koska harvoin suunnittelen näitä etukäteen. yleensä alan kirjoittaa kun on sen verran paha tai sekainen olo mielessä että on pakko yrittää selkeyttää sitä jotenkin. Ainakin tämä on aitoa. Kirjoitan juuri silloin juuri sen mitä tunnen, tai mistä ainakin saan otteen. Ehkä joskus opin ja jaksan kirjoittaa kunnolla. Mutta toisaalta, miksi pitäisi? En ole tilivelvollinen tästä kenellekkään. Kirjoitan perjaatteessa vain itselleni. Tiedän kyllä että muutkin tätä lukee, mutta kirjoitan itselleni. Ehkä alkaisin kirjoittaa muitakin varten, jos tämä olisi vuoropuhelua. Jos lukijatkin ottaisivat yhteyttä minuun ja kertoisivat omia tarinoitaan. Sitten tämä ei olisi enää vain minua varten, mutta tällä hetkellä tämä on. Aika näyttää onko tämä aina sitä, vai tuleeko tästä joskus jotakin muuta!

Hei, mullahan menee ihan hyvin!

On kulunut taas pitkä aika viime postauksessa. Elämässä on ollut paljon stressiä (ja on vieläkin), ja paljon muutakin hommaa, enkä ole halunnut ottaa tänne kirjottamisesta vielä lisää paineita. Ajattelin kuitenkin nyt kun vapaata ja voimia löytyy, kertoa miten täällä päin menee.

Olen ollut nyt jonkin aikaa työharjoittelussa, niin kuin varmaan useimmat jotka jossakin ammattikoulussa opiskelevat. Keväällä on yleensä aina harjotteluja, joten meidän koulussakaan ei poikkeusta löydy. Stressasin tätä harjottelua jo useita kuukausia ennen harjoittelun alkua. Stressi paheni alkuvuonna niin pahaksi että mietin opiskelujen lopettamista, tai vähintäänkin keskeyttämistä.

Nyt on kuitenkin harjoittelua ihan hyvin takana, koska osa tutkintotilaisuuksistakin on tehty. Ohjaaja antoi tilaisuudesta arvosanaksi 10, joten ei se mitenkään huonosti voinut mennä, eikä se siltä missään vaiheessa tuntunutkaan. Kuitenkaan, vaikka hyvin olenkin pärjännyt, niin ei se kerro pelkästään siitä kuinka paljon olen parantunut. Olen joutunut syömään koko harjoittelun tavallisen lääkityksen lisäksi myös rauhoittavia. Joitakin harvoja etäpäiviä olen ollut ottamatta, mutta sen on huomannut heti siinä miten työhön pystyy keskittymään. Stressiä siis on, ja se on niin voimakasta etten sitä mitenkään kestäisi ilman lääkkeitä. Vaihtoehtona on joko lääkkeet ja ammatti, tai opiskelujen lopettaminen. Olen valinnut ammatin.

Olen kuitenkin täysin tyytyväinen suoritukseeni, ja ylpeä siitä mihin olen pystynyt. En ole luovuttanut, vaikka onkin tehnyt mieli. Ainoa asia mikä oikasti harmittaa, on se kuinka olen tiuskinut miehelleni. Olen muistaakseni joskus aiemmin kertonut, kuinka viikottain tai oikeastaan lähes päivittäin huusin miehelleni jostain. Purin häneen omaa pahaa oloani. Nyt tilanne ei onneksi ole kärjistynyt niin pahaksi, ja ehkä kerran kahteen viikkoon, enintään kerran viikkoon ärähdän jostaki. Eikä sekään kestä niin kauan kuin vuodenvaihteen tienoilla kesti.

Yhteenvetona voisi sanoa, että täällä päässä maailmaa asiat alkavat taas sujua. Syksyn ja alku talven ongelmat alkavat olla selätetty, tai ainakin ne ovat paremmin hallinnassa. Tällä hetkellä uskon vakaasti siihen että saan hoidettua harjoittelun kunnialla läpi. Uskon myös että harjoittelun jälkeen arki palaa samoihin uomiin, kuin mitä se oli kesän jälestä. Tulevaisuus on siis valoisan näköistä, ja vuoden päästähän sitä alkaa valmistuminenkin häämöttää!

Muistakaahan edelleen, että myös s-postia voi lähettää osoitteeseen sarkyneesta@gmail.com, jos kommentointi tuntuu liian julkiselta. Ihanaa kevään odotusta jokaiseen kotiin! :)