Ei ole tullut kirjoiteltua taas pitkään aikaan.. Monta kertaa olen yrittänyt/halunnut, mutta ahdistus ja/tai masennus on löynyt niin kovasti etten ole pystynyt. Nyt ajattelin kuitenkin kirjoittaa eräästä riippuvuudeta, joka minulla on ollut yläasteesta asti. Uskon että monilla muillakin kyseinen riippuvuus on, mutta se vain halutaan peittää.
Kyseinen riippuvuus ei liity päihteisiin vaikka moni niin ehkä ajattelikin. Olen ollut jo vuosia riippuvainen viiltelystä. Tiedän että monia tämä älöttää ja inhottaa. Monet ihmettelevät miten kukaan voi tehdä itselleen mitään sellaista. Totuus kuitenkin on että se on riippuvuus muiden joukossa, se tutkitusti aiheuttaa mielihyvähormonien vapautumista mikä johtaa hyvään oloon. Totta on kuitenkin se että tuskin kukaan viiltelee ellei taustalla ole henkistä pahaa oloa. Kaveri porukassa sitä saattaa kokeilla mitä vain, mutta kyllä ne jotka on riippuvaisia kärsivät jostain muustakin. Eihän se tervettä ole.
En nyt kuitenkaan puhu tässä muusta kuin omista kokemuksista. Viiltelyni alkoi vuonna 2008, vähän ennen joulua. Luokalleni oli tullut uusi tyttö johon tutustuin. Hän kärsi masennuksesta ja viilteli. Kerran näin ne viiltojäljet ja jotain asiasta puhuimme. Muutama vuosi sitten löysin päiväkirjamerkinnän mihin olin keskustelun jälkeen kirjoittanut, että olen tutustunut omituiseen tyyppii joka viiltelee itseään. Hän oli ensimmäinen henkilö kenen tiesin viiltelevän, ja minusta se oli erittäin omituista.
Tästä ei kuitenkaan kulunut montaa viikkoa kun omassa pahassa olossa päätin sitä kokeilla. Kas kummaa se auttoi ja pahaolo poistui. Jäin heti kuikkuun vaikken sitä heti myöntänytkään. Pian minun oli pakko viiltää itseäni useita kertoja päivässä, että sain tarvittavan hyvän olon. Toleranssi mielyhyvän saamiseen kasvoi, mutta kantti ei kestänyt tehdä syviä tikkausta vaativia viiltoja. Niinpä tyydyin viiltelemään useammin.
Muutama kuukausi siitä kun olin ensimmäisen viillon tehnyt, tajusin ettei se voinut jatkua niin. En pystynyt olemaan ajattelematta viiltelyä. Viiltelin aina kun suinkin pystyin, jopa koulun käytävillä. Opettajat näkivät sen, mutteivat puuttuneet. Myös kaverit näkivät, mutta levittivät vain ilkeitä juoruja, eivätkä kysyneet miten minulla menee ja tarvitsisinko apua. Tällöin kuitenkin uskottelin vielä itselleni etten ole riippuvainen mutten vain halua lopettaa vielä vaikka pystyisin. En edes tiennyt että viiltelyyn voi jäädä koukkuun. Kuitenkin pian minun oli myönnettävä että koukussa ollaan.
Kun tajusin asian ja todella halusin lopettaa meni noin puoli vuotta ennen kuin pystyin olemaan pidemmän ajan viiltelemättä. Tällöin taukoa taisi tulla 1-2kk. Sitten kuitenkin repsahdin. Taas pääsin kuiville kunnes huomasin olevani taas terä käsivartta vasten. Lopulta pääsin tilanteeseen että olin ollut jo useita kuukausia viiltelemättä, kuitenkin noin vuosi edellisestä kerrasta repashdin. Sen jälkeenkin olen muutaman kerran pystynyt olemaan vuoden viiltelemättä, kunnes se on taas palannut. Yli vuotta en ole koskaan pystynyt olemaan.
Pari vuotta sitten kun vointini taas huononi alkoi viiltely olla melko säännöllistä, ensin kerran kuussa, sitten kerran viikossa. En muista oliko se jopa päivittäistä. Kuitenkin kun olo parani, jäi viiltelykin taas vuodeksi pois. En ymmärrä mikä siinä vuodessa on, etten sen pidemmälle pääse.. Kuitenkin viime aikoina se on taas lisääntynyt. Ja lisääntyy koko ajan. Minun on pakko viillellä päivittäin. Tiedän että se satuttaa miestäni, mutta en vain pysty lopettamaan. Ilman miestäni viiltelisin todennäköisesti vielä paljon enemmän ja useammin.
Pitkään mietin taas ettei se minua haittaa jos nyt satunnaisesti muutaman viillon teen. Nyt kun se on päivittäistä ja pakonomaista, tajuan ettei se ole hyväksi. Ei edes satunnaisesti pienissä määrin. Se pieni määräkin johtaa niin helposti isompiin määriin. Nyt haluaisin siitä taas eroon, mutten tiedä miten. Vatsani näyttää jo kamalta, ja tarvitsisin pian jotakin tähän, en vain tiedä mitä. Enkä ole varma olisiko minulla edes motivaatiota kuitenkaan tarpeeksi.
Tämä on ensimmäinen kerta kun puhun aisasta näin julkisesti, aiemmin olen puhunut vain miehelleni. Eihän tämäkään niin kovin julkista ole, kun enhän kirjoita omalla nimellä, eikä täältä kuvia minusta löydy. Kai tämä on kuitenkin taas jonkinlainen askel asian myöntämiseen. Toivottavasti tästä ja muista jutuista on apua, niin että vielä joskun voin olla kokonaan ilman viiltelyä.
Toivottavasti kukaan lukijoista ei viiltele, mutta apua kannattaa hakea, jos sen on ehtinyt jo aloittaa, Lopettaa kannattaa vasta kun on siihen itse valmis. Toisten takia lopettamisesta ei tule todennäköisesti pysyvää. Kehoitankin siis tutkimaan syitä omaan viiltelyyn ja lähtemään siitä liikeelle :)
S-postilla saa ottaa yhteyttä ja kertoa omista kokemuksista tai läheisen viiltelyn tuomista ajatuksista. Voidaan sitten yhdessä tukea toisiamme, tai voin yrittää selittää lisää viiltelyn syistä :) Toki kommenttikenttäkin on avoin!
-Andy-
