keskiviikko 5. elokuuta 2015

Se on nyt loppu

Olen kuluneen viikon aikana pohtinut asiaa, ja tullut siihen tulokseen että lopetan blogin pitämisen. Ainakin toistaiseksi. Käyn kuitenkin katsomassa vielä täällä, niin että edelleen saa laittaa kysymyksiä, kommentteja ja vaikka postaustoiveitakin. Niitä voin toteuttaa, mutta nyt en tällä hetkellä itse jaksa miettiä aiheita ja kirjoituksia :)

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Stressin aiheuttajia


En ole jaksanut taas kirjoittaa, mutta nyt kuitenkin kirjoitan. Olen miettinyt jos lopettaisin koko blogin pitämisen, koska tämäkin lisää stressiä mitä on jo muutenkin tarpeeksi. Stressaan etten keksi mitään kirjoitettavaa tai etten jaksa kirjoittaa vaikka minulla olisikin aihe. Tämän piti olla stressin purku välinen, ei asia joka tuo stressiä lisää. Katsotaan nyt jos saisin tästä tehtyä itselleni ennemmin sen stressin purku keinon. Jatkan siis toistaiseksi edelleen kirjoittamista, mutta ehkä vain kerran viikkoon.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet todella stressaavia, niin kuin olen täälläkin sanonut. Olen muuttanut uudelle paikkakunnalle, ja parin viikon päästä alkaa opiskelut. Pelkään etten ole valmis aloittamaan opiskeluja, ja ne keskeytyvät taas. Mieheni uskoo täysin että pystyn aloittamaan, ja myös päättämään opiskelut juuri niin kuin suunnitelmiin kuuluu. Mistäköhän minäkin saisin samanlaisen uskon itseeni, miten mieheni minuun uskoo?

Eilinen ilta meni itkiessä. Tai itku alkoi kun kävimme nukkumaan ja sitä jatkui ties kuinka kauan. Maakuuhuoneessame ei ole seinäkelloa, joten en tiedä kauan kaikenkaikkiaan itkin, mutta puolesta tunnista tuntiin luultavastikkin. Itkin koska olin niin uupunut, sekä henkisesti että fyysisesti. Asioita olisi hoidattavan, mutta kun en jaksaisi hoitaa. Mieheni on päivät töissä, joten minun pitäisi selvitä hoidettavista asioista yksin. Syvällä sisimmässäni tiedän että minusta on siihen, mutta miksen tiedosta sitä niin hyvin että pystyisin lopettamaan stressaamisen? Olen niin väsynyt tällä hetkellä.

Vaikka olsinkin väsynyt, minun täytyy silti asiat hoitaaa, ja alankin hoitamaan niitä heti, muuten niitä kasautuu taas aivan liikaa ja sitten en ainakaan saa mitään hoidetuksi. Palaillaan taas kun jaksan pysähtyä koneen äreen ja jatkaa kirjoittamista.

Tässä ei taas ollut mitään niin kovin suunniteltua aihetta, mutta tämä selvensi ehkä vähän miksi en ole jaksanut kirjoitella. Edelleen ottaisin mielellään vastaan postausideoita, tai ihan mitä vain kommentteja. Ja siitäkin olisi kiva kuulla jos joku lukia ei halua tämän blogin loppuvan, siinä tapauksessa yrittäisin vielä tarmokkaammin. Kuitenkin tuli kommentteja tai ei, jatkan toistaiseksi kirjoittamista. Ilmoitan kyllä sitten jos en enää kirjoita. Nyt kuitenkin vauhti on ehkä noin kerran viikkoon.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Muutoksia


Pahoittelut viime aikaisesta hiljaisuudesta. Kuluneen viikon aikana elämässäni on tapahtunut suuria muutoksia, ja sen takia en ole ehtinyt enkä kyllä jaksanutkaan kirjoittaa mitään. Nyt olen kuitenkin taas täällä kirjoittamassa teille jotakin. Ei minulla mitään selvää aihetta ole, mutta haluan kertoa että blogi toimii edelleen ja uusia postauksia ihan aiheiden kerakin on tulossa.

Nyt näiden muutosten keskellä on taas huomannut kuinka ahdistuneisuus nostaa päätään. Kun kaikki on hyvin ja turvallisesti voin jo käytännössä elää normaalia elämää. Nyt kuitenkin ikäväkseni jouduin huomaamaan että heti kun stressi elämässä kasvaa, myös ahdistus palaa takaisin. Onneksi kuitenkin jo paljon lievempänä.

Mitä tämä ahdistus sitten saa aikaan minussa? Olen todella kireä koko ajan. Saatan äksyillä miehelleni ja valitan pienistä asioista. Tietysti heti kun olen sanonut pahasti kadun sitä ja pyydän anteeksi. Mieheni onneksi ymmärtää että äksyily johtuu sairaudestani, ja siitä että menneisyydestä tulee flashbackejjä mieleeni. Kun niitä tulee olen peloissani ja en pysty enää hallitsemaan itseäni niin että puhuisin ystävällisesti ja kauniisti. Ei minusta nyt mitään monsteria tule, ja varmasti useat muut pariskunnat sanovat toisillee viikottain samalla tavalla vaikka terveitä ovatkin. Meidän suhteessa kun ei kuitenkaan ole riitoja ollut, pienikin äksyily tuntuu minusta jo isolta asialta. Enhän missään tapauksessa halua loukata tai satuttaa rakasta miestäni.

Näiden kiireiden ja kovan stressin vuoksi ei siis postauksia ole tullut, mutta yritän taas kun elämä alkaa tasaantua kirjoitella useamminkin :)

torstai 16. heinäkuuta 2015

Masennuksen vaikutukset ulkonäköön 2

Haluan jatkaa vielä hieman edellistä tekstiäni. Tekstistä sai ehkä kuvan että olisin tällä hetkellä lievästi ylipainoinen tai siinä rajoilla. Ehkä jopa kuvan että olisin kunnolla lihava. Ei asia kuitenkaan onneksi ihan niin ole! Lihoin yläaste ajasta näihin vuosiin luultavasti noin 8-10kg. Ihan yläasteella lihoin luultavasti vain muutaman kilon ja sitten kun vointi notkahti selvästi alaspäin lihoin muutamassa kuukaudessa  noin 6-7kg. En ole siis missään vaiheessa ollut ylipainoinen, mutta ulkonäköni on ollut todella löysä siihen nähden mitä se oli ihan yläasteen alussa.

Viime tekstissä puhuin myös pelkästään siitä, miten masennuksen takia lihoin, ja varsinkin vatsani kasvoi huomattavasti. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa tapa miten masentuneelle voi käydä, eikä se sitä ollut minunkaan kohdallani. Joskus alle kaksi vuotta sitten havahduin huomaamaan kuinka olin lihonnut sen 6-7kg vain muutamassa kuukaudessa. Ahdistuin tästä kovasti, ja aloin vihaamaan sitä miltä näytin. Masennus oli jo muutenkin alkanut taas pahenemaan, ja lihomisen johdosta tunsin itseni entistä huonommaksi. Karkin jättäminen ruokavaliosta ei kuitenkaan ollut helppoa, koska sillähän lievitin masennuksen oireita. Tämän johdosta sairastuin lievään syömishäiriöön. Laihduin muutamassa kuukaudessa lähes kymmenen kiloa, mikä on paljon siihen nähden etten ollut edes ylipainon rajoilla alkaessani laihduttaa. Sen jälkeenkin laihduin vielä muutaman kilon. Vasta kun menkkani hävisivät havahduin siihen että jotain on tehtävä.

Onneksi mieheni tuki minua tässäkin asiassa, ja lähes puolen vuoden päästä menkkani taas alkoivat. Kuitenkin senkin jälkeen on ollut muutaman kuukauden välejä ennen seuraavaa kertaa, mutta nyt keho toimii taas kuitenkin jollain tasolla. Hormoonitasapainon saamisessa takaisin kuntoon voi mennä kauankin, mutta onneksi paraneminen on lähtenyt tässäkin tapauksessa hyvin käyntiin. Tulihan sitä monet kerrat itkettyä etten välttämättä koskaan voisi saada lapsia!

Masennus voi aiheuttaa lihomista, voimakasta laihtumista tai ulkoisesti ei välttämättä tapahdu mitään. Kuitenkin masennus on aina vakava asia, mitä pitäisi lähteä hoitamaan jo varhaisessa vaiheessa. Siitä kannattaa kertoa läheisille tai ammattilaisille jo ennen kuin ulkoinen olemuskin muuttuu. Tällöin toipuminen tapahtuu todennäköisesti paljon nopeammin :)

Kirjoitan luultavasti myöhemmin vielä lisää siitä miten syömishäirö ja masennus yhdessä vaikuttivat elämääni. Tähän tekstiin se ei mahdu, tai muuten kukaan ei jaksaisi lukea tätä!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Masennuksen vaikutukset ulkonäköön

Tässä jokin aika sitten illalla kun kävin nukkumaan mieleeni tuli aihe, josta haluan kirjoittaa tänne. Pohdin sitä miten masennus on vaikuttanut syömisiin ja sitä kautta ulkonäköön. Uskon että monilla masennuksen kanssa kamppailevilla on joitakin ongelmia myös syömisen kanssa. Niinpä ajattelin nyt kertoa mitä ongelmia masennus minun elämässäni aiheutti tämän asian tiimoilta.

Vaikka masennukseni alkoi jo ala-asteella, en muista että se olisi silloin vaikuttanut ruokailuihini millään tavalla. Söinhän yleensä aina sen mitä vanhemmat minulle laittoivat. Vasta kahdeksannella luokalla kun masennukseni lähti nopeasti pahenemaan se alkoi vaikuttaa myös siihen miten söin. Karkista tuli minun lohduttajani ja sen syöminen lisääntyi huomattavasti, niin että olin pian sokerikoukussa. Elimistöni vaati aina vain enemmän sokeria, ja karkin himoni vain kasvoi. Lisäksi aloin kahdeksannella luokalla juoda energia juomia. Niitä kului helposti litrasta puoleentoista per päivä.

Ostin karkit ja herkut lähes aina salaa, sillä häpesin sitä miten paljon niitä söin. Karkin syöminen tuotti kuitenkin aina syödessä sen verran hyvän olon, että jälkeenpäin tuleva morkkis ei estänyt taas seuraavaa herkku hetkeä. Kukaan läheisistä tuskin tiesi kuinka paljon söin karkkia, eikä se tietenkään samantien näkynyt ulkonäössäkään. Naivisti ajattelin että olen vain sellainen ihminen joka ei helposti liho. Kai minä tiesin että oikeasti kuka tahansa lihoo jos syö yli kulutuksensa, mikä tulee helposti täyteen karkista. En vain pystynyt luopumaan siitä harvasta keinosta joka tuotti minulle mielihyvää.

Yläasteella aloin pukeutua melko poikamaisesti. Päälläni oli vain harvoin ihonmyötäisiä vaatteita, joten en vain nähnyt sitä miten lihoin. Mikään vaate ei paljastanut sitä. Olisin saanut lihoa todella monta kymmentä kiloa että isot roikkuvat vaatteni olisivat alkaneet puristaa. Niinpä minun oli helppo uskotella itselleni etten minä vain jostain syystä liho karkkia syömällä.

Tässä joku aika sitten katsoin vanhoja koulukuvia, ja vasta nyt ensimmäistä kertaa huomasin kuinka paljon lihoin yhden vuoden aikana. Ero näyttää selkeältä ja isolta, kun pystyy vertaamaan vuoden välein otettuja kuvia jotka on vielä otettu samassa asennossa ja paikassa.

Nyt toipuessa olen ajatellut monesti miten epäreilua se on että olen kärsinyt lähes koko elämäni masennuksesta. Jos ei lasketa tätä lyhyttä aikaa mitä olen toipunut, en muista elämästäni aikaa ilman masennusta. Olen ollut vihainen siitä miten minun elämäni on pitänyt pilata. Miten se ei pilannut vain ihmissuhteita ja ylipäätään omaa henkistä oloa, vaan miten se tuhosi myös hyvän ja kauniin ulkonäköni. Tiedän kyllä että korppaa voi muokata myös toiseen suuntaan, mutta tuntuu pahalta että koko ajan tulee eteen vain uusia ja uusia asioita joita pitää pitkäjänteisesti korjata. Ei riitä että käy terapiassa ja syö kiltisti lääkkeensä. Pitää lisäksi katsoa syömisiä ja pitää huolta siitä että liikkuu tarpeeksi. Välillä tuntuu että kaikki tämä on liikaa, mutta tiedän kuitenkin että tästäkin vielä selvitään. Vielä joku päivä olen fyysisesti yhtä hyvässä kunnossa kuin yläasteella, ja henkisesti paremmassa kuin koskaan!