On kulunut taas pitkä aika viime postauksessa. Elämässä on ollut paljon stressiä (ja on vieläkin), ja paljon muutakin hommaa, enkä ole halunnut ottaa tänne kirjottamisesta vielä lisää paineita. Ajattelin kuitenkin nyt kun vapaata ja voimia löytyy, kertoa miten täällä päin menee.
Olen ollut nyt jonkin aikaa työharjoittelussa, niin kuin varmaan useimmat jotka jossakin ammattikoulussa opiskelevat. Keväällä on yleensä aina harjotteluja, joten meidän koulussakaan ei poikkeusta löydy. Stressasin tätä harjottelua jo useita kuukausia ennen harjoittelun alkua. Stressi paheni alkuvuonna niin pahaksi että mietin opiskelujen lopettamista, tai vähintäänkin keskeyttämistä.
Nyt on kuitenkin harjoittelua ihan hyvin takana, koska osa tutkintotilaisuuksistakin on tehty. Ohjaaja antoi tilaisuudesta arvosanaksi 10, joten ei se mitenkään huonosti voinut mennä, eikä se siltä missään vaiheessa tuntunutkaan. Kuitenkaan, vaikka hyvin olenkin pärjännyt, niin ei se kerro pelkästään siitä kuinka paljon olen parantunut. Olen joutunut syömään koko harjoittelun tavallisen lääkityksen lisäksi myös rauhoittavia. Joitakin harvoja etäpäiviä olen ollut ottamatta, mutta sen on huomannut heti siinä miten työhön pystyy keskittymään. Stressiä siis on, ja se on niin voimakasta etten sitä mitenkään kestäisi ilman lääkkeitä. Vaihtoehtona on joko lääkkeet ja ammatti, tai opiskelujen lopettaminen. Olen valinnut ammatin.
Olen kuitenkin täysin tyytyväinen suoritukseeni, ja ylpeä siitä mihin olen pystynyt. En ole luovuttanut, vaikka onkin tehnyt mieli. Ainoa asia mikä oikasti harmittaa, on se kuinka olen tiuskinut miehelleni. Olen muistaakseni joskus aiemmin kertonut, kuinka viikottain tai oikeastaan lähes päivittäin huusin miehelleni jostain. Purin häneen omaa pahaa oloani. Nyt tilanne ei onneksi ole kärjistynyt niin pahaksi, ja ehkä kerran kahteen viikkoon, enintään kerran viikkoon ärähdän jostaki. Eikä sekään kestä niin kauan kuin vuodenvaihteen tienoilla kesti.
Yhteenvetona voisi sanoa, että täällä päässä maailmaa asiat alkavat taas sujua. Syksyn ja alku talven ongelmat alkavat olla selätetty, tai ainakin ne ovat paremmin hallinnassa. Tällä hetkellä uskon vakaasti siihen että saan hoidettua harjoittelun kunnialla läpi. Uskon myös että harjoittelun jälkeen arki palaa samoihin uomiin, kuin mitä se oli kesän jälestä. Tulevaisuus on siis valoisan näköistä, ja vuoden päästähän sitä alkaa valmistuminenkin häämöttää!
Muistakaahan edelleen, että myös s-postia voi lähettää osoitteeseen sarkyneesta@gmail.com, jos kommentointi tuntuu liian julkiselta. Ihanaa kevään odotusta jokaiseen kotiin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti